Articles By Anna Everi

Välivuosi

urheilu raskaus
Vuosi 2017 on urheilu-urallani erilainen vuosi, nimittäin välivuosi on lähtenyt käyntiin. Takana on jo erittäin pitkä menestyksellinen ura mm. 12 suomenmestaruutta, nuorten EM-mitali ja lukuisia suomenennätyksiä. Vuosi 2016 oli vielä tuloksellisestikin hieno vuosi kun rikoin 200 kg (89+111) yhteistuloksen myös sarjaan alle 63 kg Saksan Bundesliigassa. Kuitenkin takana painoi kaksi henkisesti raskasta Olympiadia ja haave välivuodesta painoi jo pitkään niskassa. Joulukuussa 2016 tieto murtuneesta selästä tiesi jo monen kuukauden kuntoutusta ja SM- ja EM-kilpailujen väliin jäämistä. Raskaaksi tuleminen antoi viimeisen luvan pitää pidemmän kunnon kilpailu tauon ja aikaa hengähtää.
Tänä vuonna yritän ottaa etäisyyttä lajiin. Tietysti painonnostoa en unohda, sillä joka viikko käyn salilla ja mikä tärkeintä pystyn nyt tukemaan enemmän puolisoni Milko Tokolan kehitystä ja menestystä kohti painonnoston Euroopan kärkeä. Milko on hieno esimerkki suomalaisesta sisusta. Hän on periksi antamaton mies, joka tekee töitä unelmiensa eteen. Loistava tukeva puoliso, joka vahvana Pohjanmaalaisena miehenä tukee myös minua omissa unelmissani. Milko on jo 15-vuotiaana ollut Suomen parhaita nostajia ja matka kohti isompia unelmia jatkuu edelleen. Painonnosto tulee olemaan elämässämme tärkeä ja paljon on vielä saavutettavana. Syksyllä elämämme tulee mullistumaan, kun pieni poika liittyy meidän teamiin “Tokola weightlifting” :D Milkosta tulee varmasti paras isä ja uskon, että pieni poika antaa meille uuden voiman ja näkemyksen elämään <3
Painonnosto Anna Tokola
Omat treenit otan kevyesti omaksi ilokseni ja odotan sisälläni kasvavaa pientä ihmettä. Fyysisesti muutokset kropassa ovat suuret ja saan usein aamuisin peilistä ihmetellä ihmiskehon muuntautumiskykyä. Raskausaika on mennyt hyvin, sen jälkeen kun selvisin neljän kuukauden jälkeisestä aamupahoinvoinneista. Keho saa nyt muuttua, mutta toki salilla on tavoite ylläpitää omaa lihaskuntoa ja hyvinvointia mahdollisimman pitkälle. Raskaus tuo tullessaan myös sekavia tunteita. Alussa olin onnellinen, kuin myös surullinen huomatessani kasvavasta vauvamahasta, sillä samalla treenit vähentyivät ja kun kunto alkoi tippua. Kovien treenien sijaan nyt pitäisi pystyä nauttimaan raskausajasta. Luopuminen tai edes välivuoden pitäminen ottaa välillä koville. Instagram tililtäni voi seurata välillä missä mennään salin ja vatsan puolella:)
Raskaus urheilu Anna Tokola Painonnosto
Tässä välivuoden aikana olemme avanneet painonnoston verkkovalmennus nettisivun, osoitteessa www.tokolaweightlifting.fi valmennukset sopii kaikille. Saat viikoittain vaihtuvan ohjelman ja painonnostoliikkeisiin löytyy malliesimerkki tekniikasta, joka auttaa hahmottamaan liikkeen oikein suorittamisen, joka painonnostossa on erittäin oleellista :) Käykää tutustumassa.

painonnosto tokola weightlifting

Vuosi 2016

Vuosi 2015 oli hieno vuosi urallani, sillä nostin monta hyvää kilpailua. Kirjattiin uusia Suomenennätyksiä ja menestystä tuli mm. EM- ja MM-kilpailuista. Nyt kun tarkastelee vuotta 2016 olo on aika surullinen, vaikka menestystä ja ennätyksiäkin on tullut.
Vuosi lähti käyntiin hyvällä treeni jaksolla, mutta juuri ennen SM-kilpailuja sairastuin vatsatautiin. Tulos kumminkin kohtuullinen ja kaulaan kirkkain mitali ja ansioluetteloon 12 Suomenmestaruus. Kilpailujen jälkeiset uutisotsikot tosin eivät kumminkaan tuntuneet omalta menestykseltä.
Anna Tokola Työntö 108kg
EM-kilpailuissa jääminen aloituspainoihin ja ulkopuolinen fiilis jätti pahan maun reissusta. En ole vieläkään pystynyt nauhalta katsomaan kisaa eikä kisan jälkeiset lehtijuttuja tarvinnut leikata talteen. Koko kesän kesti myös Olympiakohu. Tietämättömyys asioista ja odottaminen painoivat takaraivossa koko kesän harjoittelussa. Vieläkin Olympiarenkaiden näkeminen muistuttaa menneistä tapahtumista.
painonnosto
Syksyä piristi omat häät ja kutsu Saksan Bundesliigaan. AC Mutterstadtin joukkueen mukava yhteishenki ja tunnelmalliset kilpailut virittävät nostamaan hyviä kisoja ja onnekseni voin mainita tehneeni tänä vuonna kovimman tuloksen Suomen naisista kun tilastoihin kirjattiin sarjaan 63kg 200kg yhteistulos ja sinclaireja 266p.
bundesliiga
Marraskuun lopulla juuri ennen seurajoukkueiden loppuottelua loukkasin selkäni ja jouduin perumaan loppu vuoden kilpailut. Se ei tuntunut hyvältä, sillä kumminkin kroppa oli vahva ja uskoin uusiin ennätyksiin. 
Tämän vuoden aikana sitä on useasti miettinyt olenko todella ansainnut kaiken tämän mitä vuoden aikana on tapahtunut? Nostan painoja koska rakastan treenaamista ja kisaamista, mutta kaikki se muu mikä laji tuo tullessaan on ollut tänä vuonna raskasta. En haluaisi unohtaa vuotta 2016, sillä onnellisia hetkiä on toki urheilun ulkopuolella ollut. Kuitenkin näin loppu vuonna on vaikeaa muistella kulunutta vuotta hyvänä, mutta ehkä kaikella on ollut tarkoituksensa. Nyt on aika hiljentyä viettämään Joulua ja ajatella tulevaa. Siellä varmasti on oltava onnellisia onnistumisen hetkiä ja urheiluhulluna sitä jatkaa, vaikka jotkut päähän potkisikin. Mahtavaa on miettiä mitä kaikkee sitä on jo nyt saavuttanut ja mitä sitä elämässä vielä saavuttaa.
Katso vuoden 2016 kilpailut

 

Kiitos kaikille tämän vuoden tukijoille!

 
Anna Tokola

Oikein hyvää ja rauhallista Joulua. Toivon menestystä ja onnellisuutta kaikille vuodelle 2017!

Bundesliigan toinen kierros

AC Mutterstdat

Nyt syksyllä pääseminen Bundesliigaan antoi minulle paljon lisämotivaatiota painonnostoon. Loppukesän raskaiden vastoinkäymisten jälkeen alkoi olla takki tyhjä koko touhuun, mutta Saksan kilpailut näytti​vät​ minulle, kuinka mahtavaa kilpaileminen on. Se positiivinen teamihenki ja rento ote muistutti minua, miksi lajin pariin aikoinaan tulin. Ensimmäisen kisan jälkeen sain takaisin motivaation ja palasin Tallinnaan treenaamaan parhaan mahdollisen valmennuksen silmien alla. Meidän pieni viisihenkinen ryhmä treenaa ammattitaitoisesti kohti ensi kevään EM kilpailuja. Tämä on upea mahdollisuus harjoitella huippuvalmentajan ja Teamin kanssa. Tosin ei siitä kannata kateellinen olla sillä kaipaan myös Suomea, ruokaa, perhettä ja kavereita. Toivon myös, ettei kukaan olisi kateellinen minulle mistään muustakaan asiasta. Esimerkiksi tuloksiini olen saanut harjoitella vuosia ja vuosia, sillä mitään erityislahjoja minulla ei ole. Samalla voin motivoida kaikkia, että uskon jokaisen pääsevän minun tasolle​ni​ vain treenaamalla oikein. Tietysti se on vienyt hyvin monta vuotta aikaa ymmärtää, mitä se oikein treenaaminen on. Olen aina ihaillut kovia nostajia ja minulla on idoleita. Nykyään ihailen myös nuoria nostajia, kun mietin mitä kaikke​a​ hekin voivat saavuttaa. Aikoinaan kävin Puolassa harjoitusleirillä ja katsoin paljon heidän kovilta nostajilta mallia. Katselen kyllä vieläkin esimerkiksi Lehon tempausvetoa tai Martin työntövetoa pojat sen osaa! Suosittelen teillekkin. Tulokset ja saavutukset omistan perheelleni. He ovat olleet läsnä koko urani ajan kun aikoinaan isäni minut salille vei. Veljeni ja isäni kanssa on monet kilpailureissut tehty ja veljeni on myös minua valmentanut. Nykypäivän saavutukset kirjataan myös toisen perheeni, Rautiossa asustelevan, kunnia​ksi​. Nimi Tokola oikeuttaa ​ja velvoittaa​ nostamaan kovia tuloksia:)

Liikkumisen ilo on kyllä vahva positiivinen tunne! Se fiilis, kun oot tehnyt kovan punttitreenin, juot palkkarin naamariin, pääset suihkuun ja siitä vielä hetkeksi saunaan rentoutu​maan​. Se on parasta päivässä ja suosittelen sitäkin kaikille.

Bundesliga Duclach

Jos sit aloittaisin tarinani viikonlopun kilpailureissusta. Koska kahden viikon päästä on jo seuraava kisa Tampereella, ei tähän kisaan juurikaan herkistelty. Takana oli kuukausi hyvää treeniä, jossa rakensin pienemmällä raudalla parempaa tekniikkaa ja pohjaa. Vaikka ei herkistelty iski keskiviikkona pientä flunssa ja makasin kaikki vapaa-aikani​ sängyssä -tuplaten vitamiinit. Perjantain​ aamutreenissä oikea selkäfilee kramppasi todella ikävästi. Treenin jälkeen teimme kaikki mahdolliset sähkö- ja kylmähoidot, venytysliikkeet ja kinesioteippaukset. Perjantai illalla lensin sitten Tallinnasta Frankfurtiin. Lauantaina oli päivä aikaa ootella, sillä B​undesliigan​ kilpailut nostetaan illalla. Kävimme syömässä porukalla ja muuten lepäilin. Tällä kertaa vastassa oli KSV Durlach, jossa nostaa mm. Saksan Sabine Kusterer, mutta hänellä oli nyt olkapään kanssa ongelmia eikä hän kisaill​ut. KSV Durlachin joukkueessa nosti ulkopuolisena nostajana Ranskan Matam Kindue Bernardin. Jokaisessa kisassa on jaossa kolme piste pottia:​tempaukset, työnnöt ja yhteistulos. Voitimme tempaukset ja yhteistuloksen. Työntöjen piste jäi kilosta uupumaan. Eli AC ​M​utterstadt​ nosti kaksi pistettä kisasta. Oma kisa meni hyvin ja huonosti. Kaksi ekaa tempausta 85 ja 88 kiloa nousi hyvin ja viimiseen tempaukseen laitettiin 90kg. En ole ennen yrittänyt 90kg, joten vedoksi se jäi näin ekalla kertaa. Nyt se on punnittu ja ensi kisassa se tulee. Työnnöt aloitin myös hyvin 105 ja 110kg olivat kevyitä. 113kg tuli helposti rinnalle ja luulin jo nostaneeni raudan mutta ei, ylöstyöntö eteen. Raudat alka​vat nyt​ sen verran kevene​mään​ kisoissa, että alkaa olla aika ottaa treeneissäkin vähän isompia rautoja. En ole tänä vuonna treeneissä temmannut maasta kuin 80kg tosin kolmosena ja työntänyt 105kg ne riittäisikin tekee kisoissa tuloksiin ​89+110. Mutta nyt näyttää siltä, että on otettava askel kohti isompia romuja treeneissäkin. Tälle viikolle toivoisin saavani vielä pari kovaa sarjaa ennen ensi viikon kisaherkistelyjä. Myproteinilla on hyviä mm. energia geelejä jota kokeilin nyt kisaan ja aijon ottaa seuraavankin kisaa antamaan lisä potkua. Käy katsomas ja käytä 15% alennuskoodia ANNA15FI.

AC Mutterstadt

Puntti-Karhut nostaa Tampereella seurajoukkue finaalissa. Meillä on moni nostaja ennätyskunnossa, joten jännäksi menee, minkä värisen mitalin sieltä saavutamme. Lisäksi Puntti-Karhujen Joonas Kankaanpää edustaa Suomea nuorten EM-kilpailuissa joulukuussa. Joukkueessa nostaa moni muukin lahjakas nuori nostaja, joten toivotan jo nyt kaikille tsemppiä viimisiin treeni viikoihin ja kisaan.

Treenipäivä

Anna Tokola

Maanantai treenipävä

Maanantai ja treeniviikko alkaa kahdella treenillä. Maanantai aamutreeni on aina kaikista vaikein kropalle, vaikka takana on sunnuntai ja vapaa päivä niin luulisi, että kroppa olisi levännyt. Tosin viime sunnuntai ei täysin ollut vapaa, sillä kävimme uimassa Milkon kuntouttaessa polveensa.

No mutta maanantai. Heräsin n.klo. 8.30. Syön yleensä aamupalaksi kananmunia, mutta nyt vaihtelun vuoksi söin kvino, tonnikala, papu sekoitusta:) päälle vitamiinit ja treeniin mukaan Myprotein BCAA ja Hurricane xs palkkaria. Kymmeneksi salille ja lämmittelyksi viisi minuuttia kuntopyörää. Ensimmäinen liike oli julle eli hyvää huomentaliike. Koska liike tehdään treenin alkuun aktivoimaan selkä takareisiä ei siinä isoja painoa laiteta tankoon. Otin 35 kilolla kolme kutosen sarjaa. Seuraavaksi raaka rinnallevetoa. Liikkeessä harjoittelen alkuasentoa ja vedon räjähtävyyttä. Rinnalle otettiin tänä aamuna 85kg. Vaikka oli kevyitä ykkösiä en nyt tiedä sainko hyviä teknisiä rinnallevetoja?:D Seuraavana oli työntövetoa. Samaa harjoitetta kuin raakoissa eli alkuasentoa ja lopun suuntautumista ylös. 105 kilolla viisi kolmosta. Vetojen jälkeen staattisia vatsapitoja.

 

Noin kello 11.30 pääsen salilta lähtemään kohti kotia ja syömään lounasta. Lounaaksi pastaa ja kanaa.
Päivän lepoaika on 12.30-13.30 jolloin ehdin levätä. Sen jälkeen ylös teetä keittämään ja kahden jälkeen matkaten takas salille. Siinä vähän ennen kolmea aloittelin toisen treenin.

Iltapäivän treeniohjelmassa oli kakkos tempauksia vähän isompaan rautaan. Tällä kertaa nousin 80 kiloon. Se liikkui vielä ihan hyvin, mutta kun tekniikka ei hipunut täysin hyvää, ei ollut syytä laittaa tankoon enempää. Tempauksien jälkeen tempausvetoja 90 kilolla kakkosia neljä. Päälle takakyykky, jossa otin 105 kilolla kolme vitosen toistoja. Sitten hyppyjä pukille ja vatsa rullauksia tangolla.
Täytyy sanoo, että treenin päätteeksi ei jäänyt ylimääräistä energiaa muihin hömpötyksiin, vaan painelin suoraan saunaan ja kylmään suihkuun. Palkkari naamariin ja kohti kotia. Kotona olin siinä puoli kuuden aikaa. Yleensä sen jälkeen syömme päivällisen ja lepäilemme illan sohvalla elokuvia katsellen. Mutta tänä maanantaina on Martin 26-vuotis syntymäpäivä ja lähdimme ulos syömään hänen vuosipäivän kunniaksi. Söin ulkona ravintolassa maittavan lohi-avokaado burgerin.

Maanantai ohjelma:
Aamutreeni
kuntopyörä 5min.
Julle 35kgx6x3
Raakarive 65×2 75×2 80×1 85x1x2
Työntöveto 95×3 105x3x5
Staattiset vatsapidot

Iltapäivätreeni
Tempaus 70×2, 75×2, 80×2, 70×2
Tempausveto 85×2 90x2x4
Takakyykky 75×5, 90×5, 105x5x3
Hyppyjä pukille 4×3
Vatsarullaus tangolla 10×3

 

 

Käy tilaamassa Myprotein tuotteita https://goo.gl/r271Yk ja käytä koodia ANNA15FI niin saat 15% alennusta loppusummasta.

Bundesliiga

haat

Milkon lähdettyä Riion vietin Suomessa aikaa perheen ja ystävien kanssa. Syyskuussa koitti elämäni tärkeimpiä hetkiä, kun menimme Milkon kanssa naimisiin ja minusta tuli rouva Tokola.
Hääpäivä oli aivan mahtava ja muistona siitä ihania valokuvia.Anna ja Milko Tokola

Juhlan jälkeen heti tiistaina matkasimme häälomalle Turkkuseen Mehiläiseen, kun pitkään vaivannut Milkon polvi leikattiin. Polvi avattiin ja lopulta se oli vähän isompi operaatio, mitä luultiin. Nyt alkoi kuntoutus ja ensi vuonna Milko palaa kisalavoille!

Anna ja Milko Tokola

Kaks viikkoo häiden jälkeen minulla oli eka Bundesliiga kilpailu. Lensin Helsingistä Frankfurttiin, josta oli tunnin ajomatka Mutterstadtiin. Ac Mutterstadt kohtasi viime vuoden mestarin AVo3 Speyerin. Joukkueessa nostaa jopa kolme Saksalaista nostajaa, jotka kilpailivat Rion Olympialaisissa. Lisäksi ulkomaan nostajina oli tällä kertaa mukana Belgian Tom ja Anna. Meidän joukkue koostui nuorista miesnostajista ja Croatian Amar Musicista, joka myös nosti Olympialavalla. Muutama joukkueen hyvä nostaja on loukkaantuneena, joten varanostajat kilpailivat. Ac Mutterstadtilla oli oma rakennus, jossa oli iso kuntosali ja painonnostosali. Kuntosalinlaitteet laitettiin sivuun ja päädyssä oli korotettu lava. Kilpailu alkoi lauantaina klo.19.00 ja katsojia oli koko sali täynnä yli 300 ihmistä. Hallissa soi kunnon musiikki ja discovalot heiluivat. Juontaja myös mukavasti eli koko kisan ajan tuomassa tunnelmaa.

Anna -Maria Tokola

Kilpailimme 6 nostajan ryhmässä Round systeemillä eli jokaisen noston jälkeen oli 5 noston tauko. Aloitin tempauksen 84kg toiseen 87kg ja viimeiseen ennätyksen 89kg. Vaikka nostot ei ehkä ollut ihan viimisen päälle kroppa tuntui hyvältä ja hallissa oli loistava meininki. Saksalaiset kannustivat voimakkaasti jokaiseen nostoon.
Työnnössä aloitin 106kg, toiseen ennätys 111kg ja molemmat nousivat hyvin. Yritin viimisellä 113kg mutta energiat olivat jo loppu ja kääntö lossähti. Mutta 200kg yhteistulokseen olen tyytyväinen varsinkin kun tein sen nyt alle 63kg sarjaan. Myös sinclair pisteet nousivat 266 pisteeseen. Ac Mutterstadt oli tyytyväinen nostoihini ja seuraava osallistuminen Bundesliigassa on heti seuraava kilpailumme marraskuussa. Nyt on motivaatio taas kohillaan reenata ja läpsäyttää ennätykset taas uusiksi seuraavassa kisassa.

AC Mutterstadt

Ensi kuussa Porin Urheilutalolla järjestetään painonnostoseminaari 29.10, jota olen vetämässä. Paljon on opittu vuoden aikana Tallinnassa ja on kiva päästä jakamaan ajatuksia tekniikasta ja harjoittelemisesta. Valmennuspäivän hinta 50 euroa, Puntti-Karhujen jäsenille 40 euroa. Ilmoittautumiset mika.punttikarhut@gmail.com / 050-5453567.

Anna Tokola AC Mutterstadt

Liettuan leiri

Ajelimme Tallinnasta Liettuaan Klaipedaan. Matkaa oli n.600km. Matkaan lähti Tallinnasta Milko, Mart Seim, Leho Pent ja valmentaja Alar Seim ja minä. Klaipedassa harjoittelee Liettuan parhaat nostajat. Liettuan päävalmentaja Bronislavas Vysniauskas on luonut pienen harjoittelukeskuksen, jossa asuu 14 nuorta miestä kolmessa huoneessa. Samassa rakennuksessa on mm. sali, jossa on 10 lavaa. Tuoleja salilla oli tasan neljä, joten itsekin sitä tuli seisottua treeneissä 10 päivän leirin ajan:) Samassa rakennuksessa on myös fysioterapeutin huone joka oli mukana treeneissä ja hoiti poikia päivittäin. Rakennuksesta löytyi myös painehieronta allas, sauna ja ruokailutila.

painonnostoleiri

Leireilessämme Klaipedassa nostajia oli paljon salilla. Liettuan nuoret miehet harjoittelivat kaikki kolme miestä yhdessä tangossa. Ainoastaan Euroopanmestari ja Olympialaisiin valmistautuva Didzbalis harjoitteli omalla tangolla. Miehillä oli pitkä lämmittely treenin alkuun ja myös pieni yhteinäinen alkuverryttely. Tämän jälkeen kaikilla oli sama ohjelma paitsi tietysti Rion lavalla nostavalla Didzbaliksella. Didzbalis oli myös joukkueen ”alfauros”, sillä hän veti alkujumpat:) Päävalmentaja on iältään 69 vuotias, mutta energiaa riitti. Hän kuvasi salilla nostoja ja puuttui teknisiin asioihin. Jo ensimmäisen päivän aikana pohdimme mm. tempausta, asentoja, kulmia jne. Päävalmentaja osasi hyvin demonstroida nostoja ja näytti sen monesti miten sen teet ja miten se pitäisi tehdä. Kun opiskelimme tekniikkaa oli perään hieno nähdä miten liettuaiset nostajat sen sitten toistivat ja näin ollen sai erittäin hyvän kuvan liikkeiden oikein suorittamisesta. Ei siinä tarvittu yhteistäkieltä kun Bronius näytti ja kuvainnollisti nostamista. Liettuassa huomasi kuinka paljon Suomi on tekniikka-asioissa muita maita jäljessä. On vaikea muuttaa omaa tekniikkasilmää tai edes omaa nostamista, jos ympärillä on koko ajan huonoa/väärää nostamista. Parhaiten sen huomaa, kun nostaa itseään parempien nostajien kanssa. Ja mekin olimme Liettuassa juuri hakemassa lisää näkökulmaa tekniseen osaamiseen.

Klaipeda

Lounas oli samassa rakennuksessa harjoittelusalin kanssa, jossa keski-ikäinen nainen valmisti lounaan kaikille nostajille. Lounas koostui aina alkukeitosta ja pääruuasta. Käytävillä oli treenivaatteita kuivumassa ja pojat äivittäin pesivätkin omia treenivaatteita.

Aamutreeni alkoi 9.30, jolloin kaikki yhdessä alettiin lämmittemään. Klaipedan nuoret miehet ottivat jo aamulla kovan treenin, silloin se tietysti velvoittaa, että ollaan nukuttu ja aamulla virkeitä. Iltapäivä treenit alkoivat 16.30. He harjoittelivat viikossa sen kahdeksan- yhdeksän punttiharjoitusta

ruokailutila painonnosto

Klaipedan nuoret miehet opiskelevat joko lukiossa/yliopistossa. Bronius antaa pojille mahdollisuuden asua, harjoitella ja syödä rakennuksessa ilmaiseksi. He saavat kuussa myös pientä taskurahaa liitolta riippuen millä tasolla nostavat. Salilla pojat/miehet treenasivat hyvin ahkeraan. Kun päävalmentaja ei ollut salilla poikien välillä oli pientä kiusoittelua, mutta kun Bronius astui salille kaikilla katse suuntautui tankoon päin. Päävalmentaja antoi koko ajan palautetta nostamisesta ja ehkä vähän ylikorosti väärän näköistä tekniikkaa, jotta palaute meni varmasi perille. Palautetta sai samanverran nostaja, joka nosti pieniä rautoja tai sitten Didzbalis, joka valmistatutui olympialaisiin.  Hyvä tekniikkasilmä hänellä onkin ja selkeesti ne tekniset asiat näkyi liettualaisessa nostotyylissä. Salilla kävi koko ajan tohina kun nostoja otettiin tiuhaan tahtiin. Mutta kun huomattiin, että joku keskittyy tärkeeseen nostoon kaikki kunnioittivat pysähtymällä ja katsomalla hiljaa nosto. Tällöin nostaja pystyy keksittymään omaan nostoon. Myös jos ennätys syntyi koko joukko taputti noston jälkeen.  Kun päävalmentajalla on 20 urheilijaa valmennettavana hän ei ole nostajien kaveri, mutta reilu mies. Kun hän puhutteli nostajia he harvoin vastasivat, nyökyttelivät vain. Ja kyllähän siinä kuria varmasti saa pitää, kun on niin paljon nuoria miehiä valmennettavana. Mutta kyllä sitä menoa oli hauska treenien päätteeksi katsoa kun pojat hauskuuttelivat varsinkin Didzbalis ja Stanulis. Vähän sain sellaisen kuvan, että Didzbaliksen toinen harrastus on laulaminen, mutta sanottakoon, että on hyvä, että painonnosto on se ykköslaji;) Salilla oli myös pingispöytä ja osa nostajista oli tosi hyviä pelaamaan. Liettuan päävalmentaja Bronius on Liettuan liiton puheenjohtaja. Hän kertoi, että Liettuassa on noin 15 pientä painonnostoseuraa, mutta parhaimmat nostajat harjoittelevat hänen luonaan Klaipedassa. Tämä hänen luomansa harjoittelukeskus on vanha, ehkä jopa 80-luvulta. Ensi vuonna aletaan rakentamaan uutta harjoittelukeskusta Klaipedaan. Päävalmentajan poika Ramunas Vysniaukas nosti aikoinaan kolmet olympialaiset. Eli painonnosto on ollut hänen elämäntyönsä. Hän on antanut monelle pojalle mahdollisuuden asua, syödä, harjoitella ja opiskella jo monen vuosikymmenen ajan hänen harjoituskeskuksessaan.

 

Anna Everi

Oli hieno ja kunnia päästä tutustumaan Klaipedaan. Kaupunki oli hieno, pojat olivat ystävällisiä ja valmentaja oli mukava mies. Paljon tuli opittua ja mikä parasta itse olen yhtä kokemusta rikkaampi painonnostaja.

Ensi kuussa alkaa oma ura Bundesliigassa. Seurani AC 1892 Mutterstadt kohtaa AV03 Speyerin 24.9. Kisa nostetaan lauantai-illalla. Oma harjoittelu on tällä hetkellä vielä voimapainotteista. Kovia sarjoja mm.kyykyissä. Mutta tavoite on olla jo ensimmäisessä Bundesliiga kisassa ennätyskunnossa ja parannella omissa nimissä olevia Suomen ennätyksiä.

Huomenna on jännittävä päivä, kun Milko Tokola nostaa Olympialavalla.
Noin vuosi sitten jätimme ystävät ja perheen ja muutimme Tallinnaan harjoittelemaan ammattivalmentajan luokse. Ikävä on ollut Suomeen, mutta urheilijana on satsattava urheilijauraansa. Päätös ei ole kaduttanut, sillä Milko on nostanut tänä vuonna jo peräti neljä Suomen ja Pohjoismaidenennätystä. Hän on selkeästi Suomen ja Pohjoismaiden kovatasoisin painonnostaja tällä hetkellä. Eli huomenna klo 16.00 YLE 5 kanavalta Milko Tokola. Tämän jälkeen lauantaina 13.8 yöllä yhden aikaa nostaa Liettuan kaverimme Didzbalis sarjassa 94kg ja uskon, että hänellä on hyvät mahdollisuudet mitaliin jopa siihen kirkkaimpaan. Mitalista taistelee myös Mart Seim, joka nousee Olympia lavalle tiistaina 16.8 ja kisa alkaa yöllä yhden aikaa.

Milko Tokola

Kesän harjoittelua Espanjassa, kilpailu Saksassa ja kutsu Bundesliigaan

Norsu

Toukokuun alusta alettiin treenaamaan taas kovaa. Treenasimme kolme viikkoa Tallinnassa ja kevyen viikon päätimme ottaa Espanjassa, johon Eestin Painonnostoliitto on hommannut harjoittelupaikan. Leiri oli kyllä onnistunut. Treenasimme yhden punttitreenin päivässä ja muuten ohjelmaan kuului aamulenkit ja fysioterapeutti/fysiikkavalmentajan Jimmy Taivalojan harjoitteet ja hoidot.

Anna Everi Espanja

Leirin jälkeen palasimme taas Tallinnaan kovien treenien pariin. Minut oltiin kutsuttu jo helmikuussa Saksaan nostamaan heidän järjestämään olympiakarsintakisaan. Kisassa nosti myös Ranskan, Espanjan ja Italian olympiajoukkueet Saksan lisäksi. Kilpailu oli aivan mahtava. Se nostettiin Heidelbergin urheiluopistolla, eli majoittuminen, harjoitteleminen ja kisaaminen oli saman katon alla. Katsojia oli paikan päällä lähes tuhat ja he kannustivat kaikkia innokkaasti.

Anna Everi

Koska oma voimakausi oli pahasti kesken en lähtenyt kisassa muuta tavoittelemaan kuin tyylikästä saksalaisyleisöä viihdyttävää kuuden putkea. Painoakaan en miettinyt enkä käynyt vaa’ssa koko viikkona. Painoa punnituksessa mitattiin 63.6kg. Tempauksessa otin 80, 85 ja 87kg helposti, jääden vain kilon päähän ennätyksestäni. Työnnössä aloitin onnistuneesti 103 kg ja toisessa 107kg. Viimiseen työntöön 110kg, joka tuli hyvin vielä rinnalle, mutta ylöstyönnössä tapahtui joku outo vipa ja painot menivät taistelun jälkeen yli? Hieno kisa joka tapauksessa ja mukavaa, että veljeni Antti Everi lähti mukaan minua huoltamaan kisaan.

Linkki saksan nostoihin!

työntö

Anna ja Antti Everi

 

Kisassa nosti siis Euroopan huippunostajia ja oli kunnia olla mukana tässä kisassa heidän kanssaan. Kisan jälkeen otettiin monia yhteiskuvia ja nimmareiden jakamista riitti. Lisäksi kutsuttiin uudestaan Saksaan nostamaan marraskuussa. Aivan varmasti lähden. Saksalaiset tykkää musta ja minä todella tykkään saksalaisista:)

Painonnosto
Kisan jälkeen seuraavana päivänä oli matkustus takaisin Suomeen. Lento lähti vasta illalla, joten kävimme päivän aikana tutustumassa myös Heidelbergin hienoon kaupunkiin ja vanhaan linnaan.

Heidelberg

Saksasta Suomeen palattua seuraavaksi ohjelmassa oli matkustaa Lappiin painonnostajien Olympialeirille Rovaniemelle. 


Pian palatessani Saksasta sain viestiä, että minut halutaan Saksan Bundesliigaan nostamaan AC Mutterstadtin joukkueeseen. Olin aivan innoissani. Kukaan suomalainen nainen ei ole koskaan saanut kutsua liigaan ja kautta historian suomalaisia nostajia Bundesliigassa on ollut kaksi. Olen myös varmasti harvoja ulkomaan naisnostajia liigassa. Myös Milkon nimi laitetaan joukkueeseen, mutta katsotaan mihin kilpailuihin sitten Milko osallistuu.

AC-Mutterstadt

 

Seuraavaksi lähdemme Team Spartan kanssa Liettuaan leirille. Mahtavaa nähdä miesten harjoittelua juuri näin Olympialaisten alla, sillä leirillä on Liettuan, Eestin ja Suomen miesolympianostajat! Hienoa yhteistyötä maiden välillä. Lähden mielenkiinnolla tutustumaan ja näkemään Klaipedan treenipaikat ja muut olosuhteet.

 

Mun ja Milkon harjoittelussa on ollut mukana Jimmy Taivaloja, jolta ollaan saatu erittäin hyvää hoitoa ja apuja harjoitteluun.

Kiitos Jimmy!

Jimmy Taivaloja Painonnosto

Miksi minut olisi pitänyt valita Olympialaisiin?

Anna Everi

 

En käsitä tätä valintaa…en yhtään? Miten liitossa voidaan kuvitella, että​ Anni​ on minua parempi edustaja?

Reilu neljä kuukautta ennen viimeistä Olympianäyttöä nostin MM-kilpailuissa sarjassa 63kg tehden jälleen uuden Suomen​ ​ennätyksen. Nostin parhaiten koko Suomen joukkueesta ja minut valittiin vuoden parhaaksi painonnostajaksi. Lisäksi voitin joulukuussa Suomen Cupin finaalin. Tämän jälkeen voitin helmikuussa 12 Suomenmestaruuden hopeamitalistin jäädessä yhteistuloksessa jopa 8kg taakse. EM-kisat olivat koko Olympiadin huonoimmat nostot​. Minulle kuitenki​n yhteistulos 191kg ei kumminkaan ole erittäin epäonnistunut ja pisteitä saatiin kerättyä Olympiapaikkaan. Tämän jälkeen nostin vielä Saksassa, johon henkilökohtaisesti minut kutsuttiin.. ​T​ein viisi helppoa nostoa temmaten 87kg ja työntäen 107kg tämä tulos oli enemmän mitä muut ehdokkaat Olympialaisiin tekivät EM-kisojen jälkeen.

Olympialaisiin oli monta kisaa antaa näyttöjä…en tiedä mistä jotkut päättelivät, että vain EM-kisa ratkaisee? Missään kukaan ei virallisesti eikä epävirallisesti ole näin sanonut. Palataan nopeasti vuoteen 2012, jolloin minulle ”haettiin” villiä​ ​korttia EM jälkeen Lontoon Olympialaisiin. Minulle haettiin siksi​,​ koska nostin 2011 MM-kisoissa SE​-​tuloksen ja paransin vielä SE​-​tuloksia helmikuun SM​-​kisoissa ja kaiken tämän lisäksi nostin hyvin EM-kilpailuissa​. Silloinkaan ei yksi kisa ratkaissut mitään. Arvokisoihin ei muutenkaan valita nostajia yhden kisan perusteella​ (paitsi jenkeissä)​​,​ vaan EM-kisoihinkin lähtijöiden pitää nostaa ​y​leisen SM-kilpailut. Lisäksi näyttöjä EM ja MM-kilpailuihin annetaan aina 6kk ennen kisoja. Olen Meri ilmarisen kanssa kuulunut liiton valitsemaan Rio ryhmään 2012-2016 kukaan muu naisnostaja ei ole täyttänyt näitä kriteerejä päästä tähän ryhmään. Olen rikkonut kymmeniä kertoja Suomenennätyksiä ja nostanut tällä Olympiaadilla isoimmat raudat sarjoihin 63kg ja 69kg. Kukaan muu ei ole nostanut minua enempää. Mutta Suomen ​P​ainonnostoliitossa on ihmisiä, jotka eivät arvosta minua ja haluavat olympialaisiin urheilijan joka ei ole Suomen paras? Olisin ymmärtänyt jos Meri Ilmarinen oltaisiin valittu Riion. Hän on vielä nuori ja nosti parhaimmat sijoitukset sekä ​m​aailman rankingissä kuin Olympiarankiss​kin​, tosin vain muutama sijoitus minua par​emmin​n. Ja minulla on kovin tulos sinclairpisteillä mitattuna sekä ​m​aailmanran​ ​kigissä kuin Olympiarankigissä ​s​uomalaisista naisnostajista.

Ymmärrän, että kovat oli panokset muilla ja urheilu on välillä perseestä. Vaikka en ymmärrä yhtään liitossa olevia ihmisiä, että miten he tekivät valinnan? Ymmärrän sen, että urheilu on vain politiikkaa millään tuloksilla ei ole väliä eikä niitä arvosteta ainakaan ​s​uomalaisessa painonnostossa. Ja näin sen kuinka likaista peliä muut osaavat pelata ja kuinka minut haluttiin ja varmasti tulevaisuudessa​kin​ halutaan vain musertaa. Saksassa nostaessani minua kiiteltiin​,​ kun olin mukana ja kutsuttiin mukaan Bundesliigaan. Tunne oli, että minua arvostetaan enemmän Saksassa kuin Suomessa, siksi olen onnellinen paikastani Bundesliigassa ja aijon panostaa siihen täysillä. Ymmärrätte varmasti​,​ mitä olen tällä hetkellä mieltä ​s​uomalaisesta painonnosta ja liiton ihmisistä.​ Valinnat tehdään sillä perusteella, että nostajan valmentaja on liiton valmennuspäällikkö tai päävalmentaja. Kilot eivät ratkaise. Kiitos ja anteeks​i​.

Kesä edessä

Rion Olympiakarsintakisat ovat​ takana.

Painonnosto Norjan EM-kilpailut

Maapaikkoja on nostettu aikaisemmin 2014 ja 2015 MM-kilpailuissa ja nyt Norjan EM-kilpailuissa oli viimeinen mahdollisuus saada maapaikkoja Rioon. Miehet sen loistavasti tekivät EM-kilpailuissa,

Anna Everi painonnosto

EM-kilpailut olivat itselleni pettymys. Kaikki valmistelut sujuivat hyvin ja vaikka olin sairas ennen SM-kilpailuja, sain mielestäni kilpailujen jälkeen aika hyvin voiman takaisin kroppaan ennen Norjaan lähtöä. Ehkä sitten pieni ​painonpudotus ei auttanut voimaa pysymään vielä kropassa EM-lavalle saakka. Kilpailujen jälkeen olin tietysti hyvin murtunut, kun jäin aloituspainoihin 85kg ja 106kg, 10. sija​. Koko viime vuoden nostin upeasti jokaisessa arvokisassa ja parantelin ennätyksiä! Viimeksi olen jäänyt alkupainoihin kaksi vuotta sitten EM-kilpailuissa ja tietysti silloinkin olin hyvin surullinen asiasta. Olisin omalle tasolleni yltänyt tässäkin kilpailussa, jos en olisi kesken kisan menettänyt huoltajaani ​(!!) ja olisin voinut sijoittua paljon paremmin ja olisimme voineet saada naisissakin maapaikan. Kumminkin huomasin siinä EM-kilpailuja katsoessa, että moni muukin epäonnistui EM-lavalla ja tajusin, että voimaurheilu on välillä tätä. Aina ei ole hyvä päivä kisoissa.

Anna Everi Painonnosto

Tämä Olympiadi on ollut minulle, erittäin menestyksekäs. Olen voittanut joka vuosi Suomen mestaruuden ja nostin suur​immat raudat sekä 63kg ja 69kg sarjaan. Paransin alle 63 kilon yhteistuloksen​ SE:n​ 197 kiloon ja sarjaan 69kg rikoin maagisen 200 kilon yhteistulostuloksen. Lisäksi sijoitun tällä hetkellä Meri Ilmarisen kanssa parhaiten Olympia​rankigissä suomalaisista naisnostajista. Rankingissa minulla on MM-kilpailuista nostettu yhteistuloksen Suomenennätys 197kg. Lisäksi tämä on kovin tulos Olympiarankigissa​,​ kun katsotaan muiden ​suomalaisten ​naisnostajien tulokset.

Painonnosto Anna Everi

Nyt treenit jatkuu, sillä Mart Seim ja Milko Tokola valmistautu​vat​ Rion Olympialaisiin ja minä siinä mukana! Toukokuussa on ensimmäinen ulkomaanleiri ja on upeaa saada olla mukana​,​ kun Mart ja Milko kasvavat henkisesti ja fyysisesti Olympiakisoihin! Aion treenata kovaa koko kesän ​t​eamin mukana, sillä ties vaikka ​vielä ​minullekin aukeaisi ​villin kortin ​paikka Rion Olympialaisiin​, olenhan ollut vuosia maan paras naisnostaja.

Painonnosto Forde

​Minut on myös kutsuttu heinäkuun alussa Saksassa pidettäviin suuriin kansainvälisiin kisoihin ja oman seurani, Puntti-Karhujen, kesäiset ​ ​kutsukisat ovat myös ohjelmassa. Lisäksi täksi kesäksi on varattu kirkko, ​​joten loppukesästä olemme kovassa kunnossa ja valmiita sanomaan ”tahdon” 

Olen niin onnellinen tuleva vaimo ja treenikumppani!

 

Lisämotivaatiota antaa vielä uudet Adidaksen painonnostoken​gät​

Painonnostokenkä Adidas

Kenkiä tulossa myyntiin lähiaikoina www.everi.fi

Vuosi 2016 on startannut!

Anna
Joululoman jälkeen harjoittelu jatkui Tallinnassa. Tammikuun treenit menivät hyvin ja voima-arvoja sain nostettua mm. 160 kg x 1 takakyykyssä. Tammi- ja helmikuun harjoituksissa tempausta otin 80 kilolla ja työnnössä kerran 105 kiloa. Mutta kaksi viikkoa ennen SM-kilpailuja iski vatsatauti, joka vei itseltäni voimat SM valmisteluista. Taudin jälkeen otin vain kevyitä nostoja ja yritin saada painetta takaisin. Hain positiivista mieltä toteamalla vain, että kokemus on tämäkin valmistautua kisoihin näin. Enpä ole aikasemmin ollut noin pahasti kipeä juuri ennen kisoja.

Anna Everi painonnosto
Puntti-Karhut järjestivät hienot SM-kilpailut Porin Urheilutalolla.
Omaan kisaan en asettanut vatsataudin jälkeen ennätystavoitteita. Rakastan kumminkin isoja kisoja ja isoja lavoja, koska niissä venyn parhaimpiin tuloksiin. Niin tapahtui SM-lavallakin. Tempauksessa kaikki kolme yritystä onnistui ja viimisessä nousi vaivattomasti 87 kg. Työntökin näytti hyvältä. 103 ja 108 kg nousivat hyvin, mutta 111 kg ollessa rinnalla tärisytti se sen verran kroppaa, etten löytänyt painetta ylöstyöntää rautoja. Kumminkin palkinnoksi 12. Suomen mestaruus.

Anna Everi Työntö 108kg

SM-kilpailujen jälkeen tavoite on nyt saada se vatsataudin kadottama voima takaisin ja alkaa jalostaa olympianostoja. Noin kuukausi on omiin nostoihin aikaa – 13.4. Tietysti harjoitteluun toivoisi enemmän aikaa valmistautua, mutta jos SM-kilpailut menivät noinkin hyvin huonolla valmistautumisella, niin uskon, että neljän viikon hyvällä valmistautumisella olen valmis EM-lavalle!

Painonnosto

Viime viikolla olin mukana Rovaniemellä Lapin Urheiluopistolla EM-leirillä. Voimapajassa on hyvät puitteet ja se on kiva paikka. Leiriviikko meni mukavasti ja treenit sujuivat hyvin.

painonnoston EM-kilpailut 2016

Sitten tulevat EM-kilpailut. Suomihan hakee olympiapaikkaa EM-kilpailuissa. Naisissa lasketaan neljän parhaiten sijoittuvan nostajan pisteet ja katsotaan riittääkö se sijoittumaan kuuden maan joukkoon, ketkä paikkaa hamuavat.

Kun muitten suorituksiin en pysty vaikuttamaan, mietitään omaa suoritusta. Parhaat EM-sijoitukseni ovat kuudes ja viime vuonna nostettu seitsemäs sija. Tänä vuonna noita sijoituksia ei tule vanhoilla tuloksilla vaan 8 joukkoon nostaminen vaatii vähintään omia ennätyksiä EM-lavalla. Ennätykseni sarjassa 63 kg ovat 88 kg ja 110 kg, eli näitä tuloksia lähdetään rikkomaan, jokohan se 200 kilon yhteistulos rikkoutuisi myös alle 63 kg sarjassa? Mutta, kuten kirjoitin, rakastan isoja kisoja, joten en voi kun odottaa vielä neljä viikkoa ennen kuin pakkaan laukun Norjaan :)

EM-kisoihin ilmoittautuneet

EM-kilpailujen aikataulu

 Kiitos yhteistyökumppaneilleni  - jotka olette lähteneet tukemaan urheiluvuottani 2016!